Tutkin vielä vähän näitä substantiiveja. Jaoin ne karkeasti kahteen ryhmään: [+elollinen] ja [-elollinen]. Laskin tässä pienessä tutkimuksessani elollisiksi kaikki olennot, eläimet ja kasvit sekä näiden osat. Mietin, voisiko suomea vieraana kielenä opiskeleville antaa seuraavat säännöt:
Pitkät la/lä-päätteiset substantiivit:
a) jos sana on [+elollinen], monikon genetiivin pääte
-ien on aina mahdollinen
b) jos sana on [-elollinen], monikon genetiivin pääte ei voi olla koskaan
-ien
Sääntö pätee mm. näihin sanoihin:
humala (humalien)
jumala (jumalien)
jäkälä (jäkälien)
karambola (karambolien)
+ ruumiinosa
käpälä (käpälien)
Totesin, että on ainakin neljä sanaa, jotka poikkeavat ko. säännöistä:
Sääntö a:
1)
apila (apiloiden, apilojen) [kasvi]
2)
härkylä (härkylöiden) [kasvi]
3)
koala (koalojen) [eläin]
Kielitoimiston sanakirja ei tunne monikon genetiivimuotoa
koalien. Kuitenkin tätä muotoa löytyy teksteistä, esim.:
Manner-Australiassa luonnonvaraisten
koalien kanta on 43 000 ja 80 000 välillä, ...
Koalaa uhkaa sukupuutto
Koalien ystävät voivat adoptoida itselleen oman karvaturrin.
Koala-klinikalla harvinainen vieras
Sääntö b:
4)
pykälä (pykälien)
Tämän pienen tutkimuksen perusteella antaisin suomea vieraana kielenä opiskeleville seuraavat säännöt. Lähtökohtana on Kielitoimiston sanakirjan antamat muodot:
a) Jos sana on [+elollinen], monikon genetiivin pääte
-ien on usein mahdollinen. Poikkeuksia ovat esim.
apila, härkylä ja
koala.
b) Jos sana on [-elollinen], monikon genetiivin pääte on hyvin harvoin
-ien (esim.
pykälä: pykälien)
Käytännössä on siis hyvä aina tarkistaa näiden sanojen taivutus Kielitoimiston sanakirjasta. On vaikea antaa mitään kovin hyvää sääntöä.